Kirja kädessä: Margaret Atwood: Orjattaresi
"Siunattu olkoon hedelmä" -"Herra avatkoon!"
Luin tämän ilmiöksi nousseen kirjan jo pari vuotta sitten, mutta sain vasta nyt aikaiseksi arvostella sen.
Yhdysvaltojen tulevaisuus? Gilead-niminen dystopia jossa sukupuoliroolit ovat menneet hurjaa takapakkia. Juuri kun olemme luoneet yhteiskunnan, jossa naiset ovat raivanneet itselleen oikeuksia ja vapauksia, mahdollisuudet olla samoilla viivoilla miesten kanssa, se kaikki yhtäkkiä pyyhkäistäänkin kuin matto jalkojen alta.
Päähenkilömme Frediläinen, elämässään June, on tarinaansa kertova orjatar. Ennen tätä hänellä oli mies ja lapsi, jotka noin vain häneltä vietiin. Hänellä oli työpaikka, ja muiden naisten tavoin vapaus päättää omista liikkumisistaan.
Miehet eli Komentajat hallitsevat. Naisia sitten on aina orjattarista marttoihin ja emäntiin, rouviin. Pohjalla olevat naiset ovat kuin kauppatavaraa, orjia joita voidaan myydä talosta taloon. Heidän suuri tehtävänsä on vain tuottaa perillisiä sillä syntyvyys on romahtanut pohjalukemiin ja hedelmällisistä naisista on huutava pula.
Naisilla ei ole mitään oikeuksia, he eivät saa lukea tai kirjoittaa, hiukset on peitettävä valkoisella päähineellä ja pukuna on punainen, verenvärinen kaapu. Orjattaria koulutetaan keskuksissa, joista heidät lähetellään eri perheisiin tarkoituksena tuottaa kauan kaivattu perillinen.
Niin sanotut mahot vaimot osallistuvat kyllä isäntien ja orjattarien yhteisiin seksiseremonioihin, sairaalloisiin sellaisiin joissa samalla toistetaan Raamatun lauseita. Sairaalloiselta kuulostaa, ja sellaiselta että ei toivottavasti koskaan tule olemaan mahdollista.
Itse seremoniallekin voisi vain nauraa jos tilanteena se ei olisi niin järkyttävä ja sairaalloinen. Sitten on vielä näitä "opetustunteja", joissa täti Lydia neuvoo orjattaria kuinka voidaan olla mieliksi omalle perheelle ja kuinka synnytys etenee. Pettureiden, olivat nämä millaisia tahansa, julkiset teloitukset ovat tavallinen tapahtuma.
Kuulun siihen sakkiin joka vasta HBO:n hehkutetun (ja parjatun) sarjan nähtyään innostui kirjan lukemaan. Ja se kannatti, sillä vaikka tästä kirjasta on vaikea löytää mitään iloista ja positiivista, niin voin sanoa sen kuuluvan silti parhaisiin lukemiini teoksiin. Frediläisen kerronta koukuttaa, vaikka loppuratkaisu jäikin hieman vaisuksi.
Kaikessa iljettävyydessään ja raivoa ja inhoa herättävässä sisällössään kirjan kirjoittanut Atwood on itse hyvin vahvasti viitannut tällaisten uhkakuvien olevan jatkuvasti läsnä. Ja varsinkin nyt Donald Trumpin noustua Yhdysvaltojen presidentiksi ei tämä ilmiöksi muodostunut tarina voisi enää ollakaan ajankohtaisempi. Varsinkin naiset ovat osoittaneet inhoa ja pelkoa uuden presidentin hallintaa kohtaan.
Suureksi ilokseni luin että Atwood julkaisee syksyllä 2019 jatko-osan "Testamentit", joka kertoo Gileadista 15 vuotta myöhemmin Orjattaresi jälkeen. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä on tapahtunut sillä tv-sarjaa on nyt tehty kolme kautta, ja jotenkin se on jäänyt vain junnaamaan paikalleen.
Innostuin Margaret Atwoodin kirjasta niin, että aion tutustua hänen muihin teoksiinsa myös, nekin ovat saanet kehuja. Handmaid's tale-sarjan ystäville suosittelen Alias Grace-sarjaa joka löytyy Netflixistä. Atwoodin kirjaan perustuva minisarja sijoittuu 1890-luvun Torontoon, palvelustytön näkökulmasta. Erittäin mielenkintoinen sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti