555 sivua
alkuteos ilmestyi 1945
Suom. 2016 Gummerus
Kuvittelen itseni jälleen juoksemaan Cornwallin tuulenpieksemiä niittyjä pitkin, kun avaan yhdenkin aukeaman tästä kirjasta...
Olin erinomaisen yllättynyt miten mukavasti etenevää ja helposti luettavaa tekstiä tämä viisisataa sivua sisältävä jätti piti kansiensa välissä. Ajattelin, että tämä olisi hieman Austen - Brönte- tyylistä tekstiä, eikä oikeastaan ollakaan kovin kaukana siitä. Kirjoitus on mukavasti etenevää, ja juonikuviot vievät mukanaan niin tehokkaasti että halajaa lisää ja äkkiä.
Onneksi 12 kirjoitettuna sarjaan, ja kaikki toivon mukaan suomennetaan!
1700 - luvun Englanti kokee kovia; Yhdysvallat on irtautumassa brittiläisestä imperiumista ja vuosien mittainen sota koettelee kaikkia osapuolia. Ranska ja Yhdysvallat saavat lopulta britit antautumaan, ja rauhanneuvottelut Pariisissa vuonna 1783 tuovat viimein päätöksen sotimiselle.
Tapahtumat sijoittuvat Kaivostyöt ja kalastaminen tahdittavat paikallisten arkea, unohtamatta tietenkään vilkkaita markkinoita joilla kuulumisia kerrotaan, sekä tavarat ja raha vaihtavat omistajaansa. Köyhyys koettelee monia perheitä, mutta monia myös nopeasti vaurastuneita äkkirikkaita löytyy.
Ross Poldark on, kuten takakannen teksti hyvin tiivistää, suuri antiromanttinen sankari ja Cornwallista tosiaan nopeasti mieleen tulvii kovien tuulten pieksemät ruohotasanteet sekä raivoisasti kallioihin iskeytyvät aallot.
26-vuotias Ross on tarpeeksi sotaa kokeneena miehenä palaamassa kotiseudulleen pieneen satamakaupunkiin Truroon. Vanha heila, jonka kanssa ehdittiin kihlautua ennen sotaan lähtöä, on ehtinyt sillä välin lupautua jo toiselle miehelle, nimittäin Rossin Francis-serkulle. Sen lisäksi myös isä on ehtinyt kuolla, ja sukutila on täysin rappiolla ja laiminlyötynä patalaiskojen palvelijoiden käsissä. Ross tuntee itsensä muuttuneessa maailmassa ulkopuoliseksi, mutta sankarimme käärii hihat ja rupeaa hommiin.
Entinen rakastettu Elizabeth on tarpeeksi lähellä muistuttamassa kipeästi elämästä, jonka Ross olisi hänen kanssaan aloittanut. Riidat oman suvun kanssa ja talonpoikien kanssa syntyvät toveruussuhteet luokkaeroista huolimatta tuovat särmää tähän tarinaan; mies on maineikas ja hyvästä suvusta mutta pitää työläisten ja köyhien puolia. Oman aikansa Robin Hood siis melkeinpä.
Kaikkein mullistavin asia Rossin elämässä tulee aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta; 13 -vuotias tyttö päätyy katutappeluista pelastettuna Rossin palvelijaksi. Nuori Demelza (erikoisen hieno ja niin runollinen nimi, muuten!) suhtautuu vähitelleen entistä kiintyneemmin isäntäänsä, kunnes vuosia myöhemmin kukkaan puhjennut nuori nainen viettelee isäntänsä vuoteeseen. Luokkien välinen raja on siis tässä vaiheessa viimeistään ylitetty peruuttamattomasti.
Vuodet vierivät kirjassa, ja Rossin suhde Demelzaan etenee heidän ensimmäiseen lapseensa saakka...
Tätä räiskyvää suhdetta mielenkinnolla seuraten seuraavaa osaa kohti, joka on Demelzan laulu.
Tässä vielä ote joka perehdyttää lukijan nopeasti Rossin silmin vanhaan kotipitäjään monen vuoden poissaolon jälkeen:
Rossin noustessa vaunuista oli alkanut sataa ohutta tihkusadetta. Sen perässä nousi tuuli, joka oli puuskittainen ja oikullinen täällä kukkuloiden onkaloissa.
Hän katseli ympärille ja nuuhkaisi. Kaikki oli niin tuttua; oli aivan kuin hän olisi jo palannut omaan kotiinsa. Tämä kapea kivinen katu, jolla virtasi soliseva puronen, lähekkäin rakennetut, paikoillaan kyhjöttävät talot kaari-ikkunoineen ja pitsiverhoineen; monien verhojen keskeltä näkyi kasvoja, jotka seurasivat vaunujen saapumista.
Truro oli ennen vanhaan ollut hänen ja hänen perheensä "elämän" keskus. Satamakaupunki, rahanlyöntipaikka, tärkeä ostoskeskus ja muodikas kohtaamispaikka. Merkillinen kaupunki. Hän tunsi sen selvästi nyt palattuaan. Salaperäinen, tärkeä pieni kaupunki, joka kyhjötti kukkuloiden ja risteilevien jokien keskellä. Sitä ympyröi juokseva vesi miltei joka puolelta ja sen yhdistivät muuhun maailmaan kahluupaikat, sillat ja astinkivet. Vesihuuruja ja muita taudintaiheuttajia leijui ilmassa aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti