Vaellus Ouun vuorille
jatkuu verisenä. Weed tovereineen joutuu taistelemaan vuorirosvojen joukkiota
vastaan. Uusien liittolaisten avulla roistot saadaan pakosalle, mutta konnien
johtaja Blue vannoo kostoa…
Vuorikolmikko saadaan
kiinni, johtaja pakenee jättäen kaksi kaveriansa muiden rökitettäväksi. Kertoo
taas ihmeen paljon näiden pikkurikollisten miehekkyydestä.
Blue puhuu kovia päästyään
verkkoaidan toiselle puolelle turvallisesti. Ukaaseja ja tappouhkauksia toisensa
perään, kunnes pilkka osuu omaan tassuun…Blue saa kostonsa veljensä surmasta ja
tulee siivottua kaupungin lieppeiltä roskaa. Matka jatkukoon.
Saadaan uusia kasvoja,
Benin poika Ken sekä tiikeriveljeksistä Kurotoran poika Kagetora. Kaksi ei nyt
ihan lempihahmoihini kuuluvaa, mutta miellyttävää kuitenkin. Ben ja
tiikeriveljeskolmikko kuului GNG:n aikana eittämättä lempihahmoihini, ja voisi
sanoa että pojat jatkavat aikalailla isiensä linjaa. Kenin keskushallinto – ja upseeristopakkomielteisyydelle
tosin ei voi kuin hymyillä. Jotenkin niin kovakalloisesti uskoo sekalaisesta
tilanteesta huolimatta tähän että järjestys täytyy säilyttää, johtajan
poissaolosta huolimatta. Että vain upseeristolla on oikeus astua tietylle
alueelle. Tietyt säännöt, tietyt luvat…
Vähitellen paljastuu myös
ihmisten ja villikoirien välisiä kärhämiä, joiden takaa löytyy erehdyksiä.
Ottaa todellakin kaaliin Daisuken tavoin, että jonkin aikaa sitten
villikoirille vielä oltiin kiitollisuudenvelassa Akakabuton vallan kaadosta,
mutta nyt puhtaltavat jo aivan eri tuulet ja niitä ollaan valmiina latomaan
hengiltä.
Ystävä vai vihollinen?
Tätä on Weed joutunut miettimään jo useaan otteeseen. Mitä lähemmäs Ouuta ja
paratiisia edetään, tuntuu olevan sitä enemmän näitä riitaa haastavia
tyyppejäkin vastassa… Tilanne koirien paratiisissa ei tosiaan näytä hyvältä,
kaikki on sekaisin hajaantuneesta laumasta aina ihmisiä syövään villipetoon ja
kivääreillä koiria tulittaviin ihmisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti