Kirja Kädessä: ANJU & SANKARIKOIRA JIROOMARU

ANJU & SANKARIKOIRA JIROMAARU

Yoshihiro Takahashi
2011 Nihonbungeisha Co,
suomennos 2011 Punainen jättiläinen

Tämän mangaka Takahashin teoksen suomennosta olen odottanut kuin kuuta nousevaa! Riipaseva, tunteikas ja vaihtelua Ouun koirien seikkailuihin. Keskeisessä osassa ovat myös ihmishahmot. Vaikka karhukoirien suvun taakka painaa tässäkin tarinassa, niin keskitytään aivan omiin murheisiin. (Yuki-akitan kerrotaan olevan Weedin serkku, eli Ginin jonkun sisaruksista jälkeläinen, mahdollisesti?)
Vanha metsästäjä nimeltään Sawamura Yoshito (josta väistämättä tulee mieleen Ginin isäntä Ukko Gohee!) elää koiransa Yukin ja tämän neljän pennun kanssa vuorilla omassa mökissään. Yoshiton edesmenneen pojantytär Anju on viisivuotias ja huoleton lapsi, kunnes ukkia ja tämän metsästyskoiraa ei enää yllättäen palaakaan kotiin...Anju odottaa ja odottaa, kunnes koira raahautuu yksinään verisenä ja kuoleman kielissä kotiin. On sattunut vakava kiipeilyonnettomuus...Yuki ehtii ennen kuolemaansa uskoa Anju-neidin pennuista vahvimman, Jiromaarun suojeltavaksi. Vaikka koiranpentu onkin vielä pieni, sillä on uskomattoman vahva kiintymys emäntäänsä ja karhukoiran kuohuva veri.


Olin yllättynyt, että Yuki olikin naaras, sillä yleensä naaraat erottuvat jotenkin paremmin silmäripsillään ja ovat muutenkin, noh, eivät niin hyviä metsästyskoiria. Toisaalta kuitenkin pennut niin pakkohan se on olla naaras. Takahashin koirateoksia kun on lukenut, niin enemmänkin on tottunut pelkkiin uroksiin.
Päähenkilö on erilainen kuin mihin on totuttu, viisivuotias lapsi ja koiratkin vielä ihan pentuja. Sääli, että Jiromaarua lukuunottamatta pentujen luonteet jäävät todella laimeiksi, nehän eivät siis ole mitään urhoollisia, Weedin tasolla olevia ihmetekojen tekijöitä. Kirjassa keskitytään täysin ihmisten välisiin ongelmiin, lasten huonoa kohtelua, rahanahneutta ja perinnönjakosotkua, on tässä myös parisuhdeväkivaltaa ja alkkohooliakin.
Tällaisia yksittäistarinoita herra Takahashilta olisi ilo saada lisää. Niitähän löytyy esim. Koiria ja Isäntiä-kirjasta (suom.2016) ja Weed Gaidenista(suom.2014) , jossa oman tarinansa pääsee kertomaan yksi lemppari kaksikkoni: tanskandoggi Ron sekä kai-koira Buru!

Traagista viisivuotiaalle tytölle menettää hyväsydäminen huoltajansa, omat isä, äiti ja veljetkin  kuolleet vuosia sitten auto-onnettomuudessa. Sarjan pahiksen tittelin saa Anjun inhottava isäpuoli, joka ei piittaa tuon taivaallista tytön voinnista. Raha ja perintö sen sijaan olisivat tervetulleita omaan taskuun. 

Loppu on todella koskettava ja riipaiseva, itkeminen saattaa siis olla likellä. Mukavan virkistävää vaihtelua siis Weedin seikkailuja seuratessa omassa sarjassaan, ei ollut ennalta mitään odotuksia. Kansi on kyllä erittäin kaunis!