Jos edellistä osaa ei ole lukaissut, niin tästä nimestä voikin jo päätellä paljon.
Yukimura pelastaa tajuttoman GB:n mutta saa itse puisesta karahkasta ison haavan kylkeensä eikä ole enää taistelukuntoinen.
Isä-Gin saapuu Ouun armeijajoukkojen kanssa sopivasti taistelun loppunäytökseen. Kuulostaa niin runolliselta tuo hänen lausumansa: " Tuossako on lihani ja vereni? Poikani Yukimura!"
Sivulla 100 oleva kuva kalliolta syöksyneestä Yukimurasta antamassa viimeistä iskua Kenraalin kalloon on upea.
Voi Yukimura. Varsinaisen uroon kuoleman sai tämäkin nuori koira. Oli todella riipaisevaa lukea, kuinka Gin käski Saheijia menemään poikansa luo, vaikka hän se todellinen isä olikin. Kaikesta huolimatta rakas kasvatti-isä on juuri se, jota kuoleva poika viimeisinä hetkinään tarvitsee. *Niisk!
Tämän Yukimuran kuoleman kun on lukenut useaan kertaan uudelleen, on aina yhtä vaikeaa saada sanoja luettua läpi kuivin silmin. Tämä on yhtä vaikeaa luettavaa kuin Johnin kuolema!
Oli jotenkin niin jaloa, että aluksi Weedillä oli aikeita viedä Yukimura mukaan kotiin, mutta sitten kun isä toppuutteli ja muistutti heidän olevan kuitenkin vieraita, saikin Yukimura kunniallisen hautapaikan Echigon vuorilta. Minua olisi kiinnostanut kovasti nähdä, kuinka Saheijin ja sen laumanrippeiden elämä jatkuu taistelun jälkeen...
Mangan lopussa Gin kertoo vielä pojalleen kuinka tapasi tämän äidin pari vuotta sitten. Melko jopa typerä sattuma, että Weed tapaa aivan identtisen, samaa rotua ja näköä olevan kotikoiran ketunraudoissa. Rakastuminen lienee vain ajan kysymys?
Loppupuolella kerrotaan vielä olevan syksy. Hämmästyttävää vauhtia kuluu aika, kun ajattelee Hougenin kukistamisen aikana olleen kevät tuloillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti