lauantai 7. huhtikuuta 2018

Weed 44: Liikekannallepano

Weedin kokoama armeija on marssilla Ginin avuksi. Vihollisella on kuitenkin apujoukkojen varalle harvinaisen pirullinen suunnitelma...

Maxim on Victorin ja Aramin sotilaitten retuuteltavana. Nyt sekin on viettänyt sen verran aikaa Ouulaisten joukoissa, että vannoo jo kuolevansa oikeudenliekin syttymisen puolesta. Vaikka sotakoirat Maximia purevatkin ja tosissaan, voi silti huomata niitten vielä arastavan itseään ylemmän majurin tappamista, sillä kukaan ei haluaisi antaa lopullista iskua...
Jotain siis on Maximin olemuksessa tehnyt entisiin taistelutovereihin vaikutusta. Kuitenkin Aram lupautuu antamaan viimeisen iskun. Aramilta todella halveksivaa kuollutta toveria kohtaan viskata ruumis Ouun koirien päälle kallion reunalta. Ei kyllä yhtään kunnioittavaa, vaikka sanookin ettei halua antaa varisten nokittavaksi raatoa.

Maxim virkoaa vielä Ouun armeijan edessä, mutta vajoaa sitten tajuttomaksi. Kuoliko se tähän nyt? Jos kuoli, niin yllättävän vaimea ja sellainen nopea lähtö. Yleensä Ouun armeijan itkemistä saa lukea vielä usean sivun verran. Jotain toiveita siis on, että se olisi vain tajuton ja virkoaisi myöhemmin ratkaisevassa tilanteesa.

Ginin johtama Ouun ryhmä väsyy ja turhautuu kuumana porottavan auringon alla ja päättää tehdä epätoivoiselta tuntuvan paon, vaikka sotilaita on kummassakin päässä. Mutta väsymys ja nälkäkään ei kuulosta houkuttavalta kuolintavalta. Mossin pysäyttämiseen tarvitaan useampikin sotakoira, se painelee eteenpäin kuin höyryveturi ja tuntuu että voimaa vain piisaa ja piisaa. Se ei aio enää perääntyä muiden tavoin, vaan jää jälkeen vihollisten keskelle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti