Dobermannit pitävät koiranpentua terävissä hampaissaan. Kyoushirou on valmis taistelemaan pelastaakseen pienen Teru-pennun ja hän heittäytyykin oitis maahan makaamaan selälleen, aseettoman antautumisen merkeissä. Sotilaansa hän ajaa pois paikalta - paitsi Weedin.
Dobermannien riemu repeää kun ne kuulevat, että penikka on Ouun etsintäkuulutettu johtaja Weed! Mikä tuuri heillä onkaan! Kyoushiroun taistelu on suurimmaksi osaksi oman vastustajansa väistelyä ja isku-iskusta- tekniikkaa. Weed on aluksi tärisevä ja pakenee koko ajan omaa taistelupariaan, mutta pian alkaa se kauan odotettu ja kaivattu hetki; karhukoiran veri herää (eläköön)! Weedin taistelu alkaa tuottaa tulosta, se onnistuu jopa murtamaan vihollisensa kulmahampaat puukepukalla. Sekös aiheuttaa silkkaa hämmästelyä, henkien haukkomista ja ihailua kauempaa seuraavissa Ouun sotilaissa. "Ooh Weed."
Varsinkin Jerome, joka estää kiivaasti muita puuttumasta epätoivoisellakaan hetkellä taisteluun on käsittämättömän varma ettei hänen johtajansa häviä itseään paljon suuremmalle dobermannille.
Pidin paljon tuosta kohtauksesta, jossa Kyoushirou saadaan Ouun armeijan puolelle. Mangassa tähänkin tilanteeseen on saatu paljon enemmän syvyyttä, animessa muutenkin hahmojen ajatukset ja omat mielipiteet jäävät paljon heikommalle. Kyoushiroun lapsuus on ollut kuin minkä tahansa lapsen, jonka kotioloissa on eletty väkivaltaa käyttäen. Tyrannimaiseksi kutsuttu isä vaihtaa oman pentueensa villisikaan. On niitä parempiakin vanhempia nähty...
Jos animessa Kyoushirousta on saatu todella öykkärimäinen, kiivasluontoinen ja riidanhaastajan luonne, niin tässä mangan takaumassa sille on kyllä annettu ihan hyvä syynsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti