Kuohuva virta on nielaissut Weedin, Jeromen ja karhujättiläisen. Ouun soturit etsivät kadonneita tovereitaan päiväkausia... Palaavatko kaikki taistelijat kotiin?
Noniin, lokakuussa 2016 samme käsiimme viimeisen osasen kuusikymmentä kirjaa kestäneestä sarjasta. On ollut hyviä hetkiä, ja heikompiakin. Pituutta olisi ollut varaa leikata muutama kirja tiiviimmäksi, mutta tehty mikä tehty.
Se mikä itseäni on jäänyt piirtämisessä harmittamaan, on se ettei Weedillä ole enää pentumaisia piirteitä, sen silmät ja korvat ovat kutistuneet. Mittasuhteet tottakai muuttuvat kun ikää ja kokoa tulee, mutta pidin Weediä niin suloisena kun sillä pentuna oli isommat korvat ^^
Kansikuva on muuten todella kaunis ja tunnelmallinen. Toisaalta olisin halunnut ehkä jotain spesiaalimpia hahmoja mukaan, kun kuitenkin jo kuudeskymmenes osa.
Kolme päivää kuluu...sitten viisi. Sankareita vain ei löydy. Sasukelle varsinkin tovereiden kuolema ei käy edes mielessä, ja se harhailee yksinään etsimässä. Tässä viimeisessä osassa annettiin hienosti myös Sasukelle omaa aikaa, kun se kerrankin (tosissaan)oli tekemässä etsintöjä eikä vetänyt alapää-pelleilyä kenenkään kanssa. Se onnistuukin löytämään tajuttomana olevan Jeromen, mutta missä Weed sitten on?
Joe osoittautuu aluksi niin kylmän olemuksensa sijasta älykkääksi ja huolehtivaiseksi, kun kuulee Ouun vuorille palaavan seurueen mukana olevan kaksi tulevaa äitiä; Koyuki ja Lydia! Sivulla 151 erittäin herkkis kuva, jossa yli viikon kateissa olleet Weed ja Jerome halaavat puolisoitaan. Seuraavalla sivulla olevassa kuvassa Joe näyttää aivan Giniltä, niin aikuismainen siitäkin on tullut että menisi jo ihan isästään. Jopa sivulla 172 näyttävät nuo kaksi vierekkäin seisovaa koiraa aivan kaksosilta!!
Ginistä puheen ollen todella nostalgista, että entinen ylipäällikkö päättää ihan tuosta vain mennä kyläilemään entiselle kasvattajalleen. Saipa ainakin kylvyn pitkästä aikaa. Hieman outo tilanne, mutta alkoi yhtäkkiä kaipaamaan Ginin lapsuusaikoja. Tykkäsin niin siitä vaiheesta kun se asui vielä Daisuken luona. Kenties Gin alkaa kaivata eläkkeelle..? Noh, ainakin on siellä paikka jonne mennä viettämään.
Jälleen on myös tullut syksy. Kyllä aika kuluu, jos vuosi on vierähtänyt Shogun-makakin kukistamisesta. Ken ja Georgekin pääsevät hyvästelemään ja itkeä tirauttamaan isänsä Benin haudalle. Jäi harmittamaan se, että GB jää haudan lepoon jonnekin todella kaukaiselle paikalle.
Sarja päättyy siihen, kun sodasta selvinneet palaavat Futagosolaan paratiisiin kotijoukkojen luo ja sekä Weedille & Koyukille, että Jeromelle & Lydialle tulee perheenlisäystä. Luulisi nyt ainakin tässä vaiheessa kun on perheellinen, ettei Jerome enää haudo noita itsemurha -aikeita. Joe, joka ei ole koskaan tavannut isäänsä menee esittäytymään. "Moi, olen kadoksissa ollut poikasi. Hauska tavata."
Kuulosti niin hauskalta tuo, kun koiria tervehtimään tullut Daisuke sanoi Hidetoshille, että hän saa Giniltä erikoiskohtelua...? xD
Hidetoshi-parka, hän luuli saksanpaimenkoirapentujen olevan Johnin. Välillä ihan unohtaa, että sehän kuoli raukka lapsettomana. 185 sivulla upea yhteispotretti sankarivainajista jotka ovat antaneet henkensä paratiisin rauhan puolesta. Kun näitä herra Takahashin sarjoja lukee, alkaa väkisinkin toivomaan samanlaista vahvaa oikeudentajua myös tänne omaan ihmismaailmaamme. Tuntuu olevan mahdoton ajatus, niinkin sekalaisia aikoja kuin vain elämmekin nyt.
Jatko-osaa Orionia odotellessa! Se tuleekin jo seuraavassa kuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti