Alkuun nyt on pakko sanoa, että tuo takakannen ensimmäinen lause kuulostaa, btw, joltain toimintaelokuvan jatkiksen mainoslauseelta: "Valkoisten koiranlihasta pitävien jättiläiskarhujen terrori jatkuu!" Todellakin...
Pakko on sanoa, että en oikein pidä tuosta kun Weedin morsian ja pikkuveli kulkevat taistelussa mukana, sillä karhuvaara on kuitenkin kokoajan läsnä ja tarpeeksi on taistelijoilla tekemistä saada karhu hengiltä. Kumpikaan ei ole kuitenkaan hyödyksi taistelemisessa joten olisin niin toivonut että nuo kaksi olisi saatettu Futagosolaan, mutta tietysti missä välissä olisi ehtinyt...
Terrorikarhu saa Weedin näkemään punaista, kun se tappaa viattoman kotikoiran pentuineen. Onneksi Weedin veljen Joen metsästysjoukot saapuvat paikalle ja isäntä pääsee käyttämään asettaan karhuun... Yksi hybridi vähemmän siis, huh. Weed heti älykkäänä liukeni kun Joen isäntä ehdotti sille muuttoa kotiinsa kesykoiraksi. "Eijei, villikoirana pysyn!"
Weed, Joe ja muut koirat alkavat kuumeisesti etsiä toista hybridiä Hidavuoristosta. Kun karhu viimein löytyy järveltä, se on ehtinyt jo hyökätä kahden veneilijän kimppuun. Ligerin taistelijat yksi toisensa jälkeen kuolevat toteuttaessaan tyhmärohkeita hyökkäyksiään. Weed ja Joe tekevät omia erikoishyökkäyksiään Neck The killingiä ja Battougaa.
Tuntuu vain, että tuolla karhulla on panssarinahka kun mikään ei tehoa ja vertakin roiskuu vain pisaroina. Viimein karhu saadaan kaadettua. On voitonhuutojen aika, kunnes alkaa kuulua pahaenteistä karjuntaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti